sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Lumi on jo peittänyt

Tänä vappuna vois lauleskella vaikka, että Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa. Hauska, että viimeksikin Possun blogia päivittäessä, on ollut lumipyry. No toivottavasti sulaa pian pois. Possu tykkää lumesta, mutta ei enää tähän vuoden aikaan.

Sitä lunta taitaa olla nyt iha joka puolella maata. Vai löytyykö lukijoista joku, kenen pihalla EI ole lunta?


torstai 13. huhtikuuta 2017

Kallis lukupaikka

Vaikka Possu alkuviikosta totes renkaanvaihdossa, että nyt ei haittaa, vaikka tulis vielä lunta, kerta Possu on lomalla, niin eikös sitä lunta tullut just tänään, kun Possulla oli meno aamusta! Maa oli valkeana, kun Possu lähti autohuoltoon. Possun kotitiellä ei ollut lunta, mutta huoltopaikkaa lähestyttäessä oli jo tiekin valkoinen, ja sohjolumen peitossa. Possu hiljensi vauhtia. Possun taakse alkoi tulla jonoa. Lähes kaikki takanaulijat pysyivät silti kiltisti Possun takana, eikä vastaantulijoillakaan näyttänyt olevan kiirettä. Aina silti joka säällä jokunen kaahari löytyy. Ehkä niillä ohittelijoilla oli vielä talvirenkaat? Toivottavasti. Sitten alkoi edessä näkyä siniset valot ja liikenteenohjaaja. Kolari! Siinä kolaripaikalla oli ainakin 5 autoa ojassa. Ehkä jonkinlainen ketjukolari. Paloautoja ja poliisiautoja oli paikalla, mutta ei Possun näkemän mukaan ambulansseja, ei ainakaan vilkut päällä. Ehkä siinä ei siis ollut käynyt kovin pahasti. Toivon mukaan. Possu pääsi turvallisesti perille autohuoltoon.

Autohuollossa Possu kaivoi esiin kirjan. Siellä on aina hyvää aikaa lukea. Possu luki kirjaa nimeltä Elämäni paimenena ; kertomus erilaisesta elämäntavasta (James Rebanks). Kertoo englantilaisisten lammasfarmarien elämästä. Kannattaa lukea. Possunkin aika kului nopeasti sen parissa. Ja Possu keräsi monia hämmästyneitä katseita paikallisen äijäkerhon keskuudessa. Ilmeisesti huoltamo on heidän vaki kokoontumispaikkansa. Eräs jopa hämmästeli Possun kirjalukua. Mielessään Possu hämmästeli vähintään yhtä paljon ukkeleitten siellä istuskelua, sillä kenelläkään heistä ei ollut edes autoa siellä huollossa!! Autohuolto maksoi tietysti kauheesti ja kun Possu sen perään kurvasi suoraan katsastukseen, niin sinne meni loputkin rahat ja mahtoiko ees piisata..!? Autohuoltoliike on siis kallis lukupaikka, kannattaa mieluummin suunnata vaikka kirjaston lukusaliin!!

P.s. Paluumatkalla oli jo sulat tiet.


keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Laiskan pannukakku

Tänään Possu ei oo syöny karkkia. Possu teki siemennäkkäriä ja uuniperunoita. Kahvin kan ois tehny mieli lettuja, mutta koska se on liian vaivalloista, laiska Possu teki pannarin uuniin.

Sää on viileä, vaikka aurinko paistaa. Muutama yksittäinen lumihiutalekin leijaili alas päivällä. Ja onkohan ukkosta ilmassa, kun Possulla on pää kipeä?


sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Piilokuva

Jotain Possukin tänään bongasi.
Kaksi isoa lintua, mutta niin kaukana, ettei kännykkäkamera, eikä oikein Possun silmätkään tavoittaneet. Tuolla pellolla, lähes metsän reunassa ne on. Kuka erottaa?

P.s. Ja Pääsiäisen kunniaksi Possu kaivoi tänään esiin Sohvaemännän viime keväänä lähettämän tipunkeltaisen pyyhkeen. :)

Niitä sinivuokkoja


Sinivuokkoja piti lähteä oikein etsiskelemään. Olihan niitä, mutta kovin olivat vilustakärsivän näköisiä.



Kohta puhkeaa taas lehtikin puihin.



perjantai 7. huhtikuuta 2017

Kiitos Susanna!

Posti muisti Possua. Tuli pääsiäiskortti Susannalta! Kiitoksia ja hyvää Pääsiäistä myös Sinulle. Possu taitaa olla nyt liian saamaton saamaan kortteja matkaan.


Possu yritti tänään uimahalliin, mutta se olikin suljettu. Isossa altaassa oli vuoto tai jotain. Meni sitten shoppailuksi. Tuli ostettua taas uusia karkkeja virpojille. ;) Plaah, oikeesti, Possua riivaa ihan mahoton makeanhimo. Täytyy varmaan pääsiäisen jälkeen aloittaa jonkinlaista lakkoa.

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Nupulla vasta

Nyt on kaikki jo nähneet sinivuokkoja. Possukin näki niitä ryppään naapurin kukkapenkissä :/
Ja Possun pihalla on nupulla vasta.





Sen sijaan etupihalle, ihan auton viereen oli noussut orvokki !






Ja metsässä Possu bongasi :

Noin vihaisen, kulmat kurtussa katselevan metsänvartijan!


Ja tällaisen oudon otuksen.Mikähän lintu se lienee? Kuka tunnistaa?






maanantai 3. huhtikuuta 2017

Repu voitti, ja Pöllö oli toisena

Repu arvasi oikein! (ks edellinen postaus). Possu kävi tosiaan eilen puutarhamessuilla. Possulla oli jemmassa sellainen kuponki, millä pääsi ilmaiseksi jollekin messuille tämän vuoden aikana. Possu ajatteli, että puutarhamessut vois olla kivat. Ja niin Possu suunnisti sinne.

Possu ei oo koskaan ennen ollu puutarhamessuilla. Niinpä kaikki oli uutta, jännää ja ihmeellistä! Possu ei ymmärrä puutarha-asioista oikein mitään, mutta kukkia on aina kiva katsella. Ne on niin ihania!

Ensiksi Possu eksyi kuitenkin jonnekin vene- ja mökkiosastolle. Taisi osallistua johonkin perämoottoriarvontaankin, ja toivoi, ettei vaan voita! Toive varmaan kuultiin, koska kukaan ei ole soittanut, että nyt voitit moottorin. Possu ei tiedä, mihin sellaisen moottorin olisi iskenyt. Voiskohan sen laittaa polkupyörän perään, niin sais moottoripyörän? Saunarintamalla kovinta huutoa tuntui olevan nyt iglu-saunat. Possu luuli niitä lumesta tehdyiksi, mutta ihan oikeita saunoja ne oli. Myöskin pieni savusauna oli esitteillä. Ja poreammeita ja kylpytynnyreitä. Sellanen ois aika mellevä terassilla.
Ruohonleikkureista Possu oppi, että uusimpia malleja ei tartte enää vetää käyntiin, vaan hoituu napista painamalla. Näissä on myös pussi, kuin pölynimureissa, jonne kertyy leikattu ruoho. ja ruohonleikkurin saa taiteltua kasaan kuin lastenvaunut. Sellainen ruohonleikkuri maksaa mallista riippuen noin 600-1000 euroa.

Kukkaosastolla oli vaikka minkälaisia istutuksia. Yhden kimpunsidontanäytöksen Possu seurasi. Tuli upeita kimppuja, jotka kuulemma oli lopuksi edullisesti eteisessä myynnnissä. Possu meni katsomaan. Oli siellä kimppuja, mutta ei niissä mitään hintoja ollut. Ja sehän on sen merkki, että ne EI oo halpoja. Joten Possu ei uskaltanut kysyä mitään. Se mitä Possu olisi toivonut, olisi ollut pieniä minikimppuja ja asetelmia oikeesti halvalla, vähän puoliksi mainosmielessä ostettavaksi. Mutta ei ollut. Ihan hauska silti oli käydä.

Pikku tuliainen Repulle lähti just postilaatikkoon. Ja vielä pienempi tuliainen myös Pöllölle, joka urheasti arvaili.

Entä onkos jollain oma kaivo ja kalkinpuute??

Tämän Possu lähettää ensimmäiselle ilmoittautuneelle. ;)




P.S. Päivän lätäköt :



sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kuka arvaa?

Otetaan Possun blogiinkin välillä pientä kisaa. ;)

Kuka arvaa, missä tapahtumassa Possu kävi tänään?

Ekalle oikein vastanneelle luvassa pieni tuliainen sieltä.

Annetaan yksi pieni vihje : Hyvin keväinen tapahtuma! (Vihje 2 : Se ei ollut vappumarssi.)


Tässä kommentteja jo arvattuihin :

- Ei ole valokuvanäyttely, vaikka siellä olikin paljon silmäniloja. Ja suuniloja myös ;)
- Jos se oli aikamatka, niin pikemminkin uuteen kuin vanhaan
- Ja siellä oli kyllä poikia. Ja tyttöjäkin. Oli hyvin paljon monenikäistä väkeä.
- Ei oo mikään HopLop. Pöllö on kohta hirressä.

REPU ARVASI OIKEIN! Possu kävi puutarhamessuilla!!