keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Jännittäviä tehtäviä

Tänään töistä tullessa Possu avasi jännittyneenä postilaatikon. Joko Sny:n lähettämä paketti oli saapunut?! Pettymyksekseen Possu löysi laatikosta pelkkiä mainoksia :/

Tätä kaunista kevätpäivää ei siis kruunannut pakettiyllätys, vaikka piristystä väsynyt Possu olisi ehdottomasti tarvinnut. Työterveyshuollon testien mukaankin Possu oli väsynyt, sillä Hb oli vain 116. Muut arvot kohdallaan.

**

Illalla Possu lähti roskia viemään. Uteliaisuuttaan kurkkasi samalla postilaatikkoon, olisiko illan aikana tullut lisää mainoksia. Possun yllätykseksi, laatikossa olikin lehti ja PAKETTI!! Posti oli tullut tosi myöhään. Kenties jo ruohonleikkuut alkaneet?

Paketista löytyi tosi jännittävä tehtäväpaperi!


Niitä istutettavia kukkasten siemeniä! Possu taitaakin aloittaa tehtävät just niistä istuttamisesta. Huomenna voisi käydä lenkkitien varteen niitä kätkemässä. Mutta kavereita Possu ei sille reissulle aio mukaan ottaa, vaikka se tehtävän mukaan suositeltavaa olisikin. Possu piilottaa siemenet maahan hissun kissun, ja myöhemmin osallistuu ihmettelykuoroon siitä, kuinka tienvieressä kasvaa kehäkukkia ;) Ja toisen pussin Possu istuttaa tietysti omaan penkkiin.

Lisäksi löytyi vielä paketti.

Ohjeessa sanottiin : Innostu tästä uudesta välineestä, keksi sille käyttöä, joka sopii jokaiselle SNY:lle.Suorita jokaisena viikonpäivänä laatimasi ohjelma.

Mitä? Miekkailuako uutena SNY-harrastuksena?
Possu arveli paketissa olevan kuitenkin jonkun neulomisvälineen.

MUTTA



Siellä olikin...




Tämmöinen?
Mikä kumma?
Mitä tällaisella voisi tehdä? ;)




KIITOKSET JÄNNITTÄVÄSTÄ PAKETISTA JA TEHTÄVISTÄ. Possu yrittää suoriutua niistä.







7 kommenttia:

HelvetinPöllö kirjoitti...

Onpa hauska paketti :D Sun SNY:llä on kyllä mielikuvitusta ja huumorintajua jos kellä. Oikein nauratti kun luin tuota saate-/ohjekirjettä :)
Ja sinä olet just oikea ihminen vastaanottamaan hänen pakettejaan.

Red Dragon kirjoitti...

aivan ihana välimuistaminen.

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa, sinulla on oikea asenne ja järjestät jännitystä myös SNY:lle seikkailuillasi, Salainen SNY-Puutarhuri! t. SNY

Osakainen kirjoitti...

Tämä on jännempää kuin minunlla ikinä on ollut näiden snykierrosten aikana. Nyt minulla on pienoinen epäilyskin sinun snystäsi. Onneksi muiden snyiden arvailua ei ole kielletty.

Possu Munkki kirjoitti...

Joku Osakaisen miekkailukaveri? ;)

Sinisen sohvan emäntä kirjoitti...

Onpas sinulla keväisiä puuhia meneillään. Uskaltaiskohan sitä jo kylvää siemeniä maahan? Multaa pitäisi kyllä ensin ostaa. Meillä sipulikukat kukkivat iloksemme näin keväällä, mutta kesällä on heikompaa.

mustakissa kirjoitti...



Aika kiva idis kylvää kukkia lenkkipolun varteen:) Ja eikun naru heilumaan...