maanantai 25. tammikuuta 2016

Jippii, Possu sai paketin!!

Tänään Possu löysi ilokseen pakettikortin postilaatikosta! Ja heti postista hakemaan. Osakaisen paketti oli saapunut!

Jännittyneenä Possu avasi paketin. Yllätykset on aina niin hauskoja.
Sieltä paljastui :

Paljon enemmän kuin, mitä oli luvattu! Kaksi kirjaa, muistikirja, kaunis kirjanmerkki sekä jännittävä sydän. Sydämessä on varoitus, että sitä ei saa syödä. Possun kohdalla varoitus onkin paikallaan, sillä Possuhan syö helposti kaiken, minkä näkee. Mutta sensijaan ei kerrota, mitä sillä voi tehdä? Sydän lämpenee. Onko se niinkuin lämmitin, vai mikä?? Kerros nyt Osakainen.

Kirjoista oon lukenu ton Satavuotiaan. Koska sanoit, ettet ole huumorikirjojen ystävä, Possu uskaltaa tunnustaa, ettei se saanut Possua edes hymyilemään. Se oli vähän ylimainostettu ja yliampuva. Kirja ihan kuin huusi, että - Naurakaa nyt, kun minä olen näin hauska. Possu on aika useinkin todennut, että kovasti hauskaksi mainostetut kirjat ei juurikaan naurata. Tai sitten Possulla on vaan outo huumori. No ehkä yritän lukea sitä vielä uudestaan. Kirjojen kanssakin on välillä niin, että toisena päivänä juttu kolahtaa ja toisena ei. Taivasten vankia Possu ei oo lukenu. Osakainen mainitsi, etä se on kakkososa, ja kannattaisi ehkä lukea ensin se ykkönen. Mutta Possu taitaa silti lukea ensin tuon kirjan, ja jos se on kiinnostava, niin sitten voi lainata kirjastosta sen ykkösen.

Paljon kiitoksia paketista! Se piristi maanantai-illan! :)



8 kommenttia:

HelvetinPöllö kirjoitti...

Oi, ihanan paketin oot saanut! Mä meinasin jo sanoa, että olen lukenut tuon Satavuotiaan, ja mut se sai hihittelemään :) Ei nyt ehkä mikään superhyperhauska, mutta paikka paikoin hihittelin niin, että AM katsoi sen näköisenä, että pitääkö lähteä käynnistämään autoa ja kohti....noh.. :D
Saman kirjailijan toinen kirja.. "Lukutaidoton, joka osasi laskea", taas ei napannut yhtään, en tainnut jaksaa lukea sitä 50 sivua pidemmälle.

Mä taidan olla vanhempi kuin kuvittelenkaan, kuin nuo iäkkäistä ihmisistä kertovat kirjat ovat alkaneet kiehtoa mua :) Kaikella kunnioituksella, oikeasti.

Laiskiainen kirjoitti...

Kiva paketti. Tuo sydän taitaa olla sellainen jolla voi lämmittää vaikka käsiä ja "keittämällä" sen saa ladattua uudelleen lämmitettäväksi. Itselläni oli joskus sellainen.

Possu Munkki kirjoitti...

Oon lukenu joitakin iäkkäistä kertovia kirjoja kans. Onkohan kirjailijat vanhentuneet, kun niitä on alkanut ilmestyä, kuin sieniä sateella? Oon lukenu Ehtoolehto-sarjan. Ihan viihdyttäviä, mutta aika lapsellisia. Tiedän, ettei ne oo uskottavaks tarkoitettukaan, mutta ainakin Possun tuntemat vanhukset on aika passiivisia. Ei niistä olis mitään vanhainkotikapinaa suunnittelemaan. Ja ketkä ei oo passiivisia, asuu 100-vuotiaaksi omassa kodissaan ja viljelee pottua. Hauskin vanhusjuttu on ollut Mielensäpahoittaja. Äänikirjana. Lukija osaa mainiosti eläytyä mielensäpahoittajaksi. Itse lukien jutut kuulostaa vain turhalta marinalta.

Osakainen kirjoitti...

No,pahus! Älä nyt missään nimessä rupea uudestaan lukemaan, jos et eka kerralla tykännyt. Laita kiertoon. Varmaan löytyy joku, joka ei ole lukenut. Laitan tilalle jotain muuta. Huumorikirjat ei ole minun juttu, joten jotain synkkää ja kurjaa etsin.
Lukijakunta on vanhentunut. Siitä se johtuu, tuo vanhuuskuvausten tulva. Ehtoolehto oli minusta ihan silkkaa totta. Tunnen muutaman vanhaiskodissa olevan ja muutaman hoitajan ja tuollaista se on. Muistisairaat karkailee ja keksii kaikkea kivaa ja heidät sitten lääkitään liikkumattomiksi kunnes kuolevat nälkään, kun eivät tajua syödä. Tuo muistisairausdiagnoosi tai joku muu läääkintaa vaativan taudin määritys tehdään heti, jos vanhus käyttäytyy jotenkin aktiivisesti. Toivottavasti tilanne muuttuu siihen mennessä, kun minut sinne kärrätään. Mutta ei naurata ehtoolehto. Tokihan luen ne loppuosatkin. Kyllä niitä voi lukea. Ihan sujuvaa on.
Taivasten vanki sopii hyvin luettavaksi ilman sitä ekaa. Minulla vain on sellainen vika, että kaikki vähänkin sarjaksi luettava on aloitettava eka osasta ja luettava tietenkin koko sarja.
Sydän on kuin kuumavesipullo ilman kuumaa vettä. Lämmitä käsiä, jalkoja, tyynyä, mikä nyt lämpöä kaipaa. Tai jos et kaipaa, laita kiertoon. Voit tehdä sellaisen lahjusten jako kilpailun, johon me kaikki voidaan osallistua.

Red Dragon kirjoitti...

Postia on mukava saada <3

Possu Munkki kirjoitti...

Semmonen oma hoitajarobotti vois ehkä olla jänskä. ;)

Susanna Maalta kirjoitti...

Mahtava palkinto! Onnittelut vielä minulta ylivoimaiselle voittajalle! Minä olen nähnyt tuon 100- vuotiaan leffana kahdesti ja tykkäsin kyllä. Kolmatta kertaa tarjottiin katsottavaksi neulootikkojen näytöksessä, jossa tehtiin käsitöitä samalla. Jätin kolmannen kerran väliin. Mielensäpahoittajat olen lukenut kaikki, myös miniän. Mielensäpahoittajan miniän olen nähnyt myös teatterissa. Tykkään sekä kirjoista, että näytelmästä. Mielensäpahoittaja-huumori uppoaa minuun ihan kybällä. Onko kukaan lukenut vielä Kyrön urheilukirjaa? Kannattaako lukea? Tykkään Kyrön kirjoista, mutta urheilu ei voisi vähempää kiinnostaa.

Possu Munkki kirjoitti...

Jee, saanko mä taas uuden paketin, jos Osakainen laittaa tilalle jotain muuta?! (Pitää varmaan esittää tyytymätöntä siitäkin kirjasta, niinpaketit jatkuu ;) )
Sydän on hieno. Pidän koristeena.