maanantai 26. joulukuuta 2016

Julistetaan Possun ylimääräisen kirja-arvoitusluukun voittajat!!

Voittaja on Osakainen, joka sai 4 pistettä!!
Toisena Pöllö, 2 pistettä!
Ja kunniamaininta Susannan joukkueelle, joka auttoi kirjaimillaan edellä mainittuja kirjojen arvailuissa!



Possun joululukemiskirjathan oli siis :


Bobin joulu (Osakainen arvasi tän heti ensi yrittämällä, ilman kirjainvihjeitä)

Sitä joulua en unohda (Osakainen)


Sylvia, Tuija ja laulava patja (Osakaisen)


Määränpää Thaimaa (Pöllö)


Karhu voimaeläin (Osakainen)


Suleika avaa silmänsä (Pöllö)


Kilpailijakolmikon jokainen saa jotain pientä uudenvuodenlukemista. Paljastetaan sen verran, että Osakaiselle on tulossa jännitystä, Pöllölle huumoria ja Susannalle rakkautta! ;)

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Ette ikinä usko

Ette ikinä usko, mutta Possu lähtee nyt nukkumaan. Ennen puolta yhtätoista. Edellisöinä on mennykki kolmeen. Nyt Possua väsyttää. Voihan se olla, että uni ei silti vielä tuu, mutta jotenkin patja vetääm nyt puoleensa. Öitä

lauantai 24. joulukuuta 2016

Joulupukki kävi

Joulupukki kävi. Ja toi Possulle :

Salaisen jouluystävän paketin. Paljon Kiitoksia! :)


Salaisen Neuleystävän leijanmuotoisen paketin, josta löytyikin tuollainen hieno pussukka. Oletko itse tehnyt? Suurkiitokset!

Osakaisen Onnettaren palkinnon. Kortissa Osakainen vihjaili, että tästä voit jatkaa siitä viimekeväisestä. Kuvittelin siellä olevan jonkun neulontakirjan, sillä en enää edes muistanut koko viime kevään villivihannesharrastusta :D Osakaisella on hyvä muisti.
Edelleen Paljon Kiitoksia!


Jotain muutakin Possu sai pukilta, ja itsekin Possu kävi tänään vähän pukkeilemassa. ;)
Nyt vielä Possu odottaa yhtä jouluvierasta. Ihan hyvä saada vähän karkinsyöntiapua, sillä Possu sai tänä jouluna ihan erityisen paljon karkkia ;) Kyllä Pukki tietää, että Possu tykkää karkeista. :)




keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Jos ripustaa kuuseen karkkeja, niin täytyyhän niitä vähän maistellakin samalla

Possu tilasi Osakaiselta palkinnoksi karkkisukat. :)  Niihin liittyy yksi lapsuusmuisto.
Siihen aikaan, kun Possu oli pieni, äitipossu kutoi aina sukat joululahjaksi papalle. Ja niihin liittyi sellainen kepponen, että sukan kärkeen kätkettiin aina muutamia karkkeja, Fazerin parhaita. Nehän oli tarkoitukseen parhaita, koska ne on kovia. Ei mene heti liiskaksi, jos ne hoksaa vasta siinä vaiheessa, kuin laittaa sukat jalkaan, ja astuu päälle. Esimerkiksi Julia tai Fazerin Sininen ei sopisi tähän ollenkaan. Ja lisäksi niissä on hienot paperit. Niinpä niitä on välillä kuuseenkin ripustettu.

Tämän muiston herkistämänä Possu osti tänään boxin (pussit oli loppunu) Fazerin parhaita ja ripustelee niitä kohta kuuseen. Muutamahan pitää toki siinä samalla maistella. Ihan samalla lailla kuin possut maisteli niitä papan sukankärkeäkin karkeilla täytellessä.

tiistai 20. joulukuuta 2016

Possukin matkii Osakaisen kilpailuja

Tänään oli vihdoin postilaatikossa kasa joulukortteja. Oli myös Osakaisen lähettämä, vaikka Osakainen väitti joskus, ettei lähettele kortteja ;) sekä joulupaketti Osakaisen arvonnan onnettarelle. Possu säästää senkin jouluksi. Tänä vuonna tulee runsaslahjainen pukki.

Koska Osakainen matki Possun arpomistapaa, niin Possukin matkii Osakaisen kirjallista kalenteria. Tarinaa Possu ei jaksa kirjoittaa, mutta saatte arvata, mitkä neljä kirjaa Possu lainasi tänään kirjastosta joululukemiseksi.

Ne on :

Bobin joulu (Osakainen arvasi tän heti ensi yrittämällä, ilman kirjainvihjeitä)

Sitä joulua en unohda (Osakainen lunttas taas jostain)


Sylvia, Tuija ja laulava patja (Osakaiselle kolmas piste)


Määränpää Thaimaa (Pöllö veti pisteet kotiin)


Karhu voimaeläin (Osakainen)

Kaikki ois arvattu, jos ei Possu olis kerinnyt hakea vielä yhtä uutta kirjaa kirjastosta. Ja tästä en paljasta vielä yhtään kirjainta ;)


Suleika avaa silmänsä (Pöllö)


Paljastetaan sen verran, että ekan kirjan kannessa on kissa.
Toisessa kirjassa on 205 sivua.
Kolmas on aika ohut ja kannessa kukkia.
Ja neljännestä ei kerrotakaan vielä mitään.



Kahden kirjoittajat on suomalaisia ja kahden ulkolaisia. Saa arvata suoraan nimiä tai kirjaimia.


OHO! Osakainen arvas heti ekan. Mistä oot luntannu.? Osakainen sai siis pisteen. Kirjaimia saa ehdotella, ja niitä lisätään, mutta se vasta saa pisteen, joka hihkaisee koko nimen ekana ääneen. 

Osakainen arvas taas! Kaks pistettä Osakaiselle. 
Eetä ei oo, mutta näin joulun alla ei joudu hirteen. ;) 

Eikä ole yhtään kootakaan. Osakainen huijas. Ja jotta leikki ei loppuisi liian äkkiä, Possu lisää vielä yhden, jonka Possu lainasi tänään. ;D Siitä paljastetaan sen verran, että siihen saatiin ne epätoivoisesti yritetyt k ja e ;)

P.S. viimeiseksi lisättyyn en oo lisänny muihin sanoihin jo sanottuja kirjaimia. Ne pitää arvata uudelleen jos haluaa niitä käyttää. 


KAIKKI KIRJAT ON SIIS KEKSITTY!
Voittaja on Osakainen, joka sai 4 pistettä!!
Toisena Pöllö, 2 pistettä!
Ja kunniamaininta Susannan joukkueelle, joka auttoi kirjaimillaan edellä mainittuja kirjojen arvailuissa!

Jotain pientää lähtee siis koko kolmikolle. Onneksi olkoon!





maanantai 19. joulukuuta 2016

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Kai tän vois jo arpoo

Koska uutta adventtia ei enää tänä vuonna tule, arvotaan viimeinenkin luukku.

Oikea vastaus oli siis tosiaan Pori. Vastaajista Porissa oli siis käyneet kaikki muut paitsi Osakainen. Possu suosittelee Osakaisellekin vaikka ensi kesänä pikku reissua Poriin ;)

Oikein vastasivat :

Susanna, Pöllö, Anne, Mustakissa ja Anonyymi.





Kuka on Onnetar?


Tällä kertaa Onnetar saa valita seuraavista :

kinkku
rosolli
lipeäkala
laatikot
vai
graavilohi?


Jännitämme vastausta!

Jos blogi ois facebookki

Jos tää blogi ois facebookki, niin Possu laittais nyt varmaan päivityksen :

- Pikkujoulun jälkeinen ähky olo!

Tuskin ees uni tulee, kun on liian täynnä.

Mutta arvatkaa mitä!? Ulkona on satanut lunta. Ihanan valkoista!

lauantai 17. joulukuuta 2016

Sohvan joulumuistaminen

Kovin hitaasti  on tänä vuonna joulukortteja laatikkoon tipahdellut. Onko posti vahingossa silpunnut ne ruohonleikkurilla vai eikö Possua oo muistettu? Sniif. Tänään kuitenkin laatikosta löytyi kirjekuori, ja sen sisältä pikkuruinen paketti Sohvaemännältä :)

Possu oli ihan varma, että siellä on varmaan laastari laitettavaksi suun eteen, ettei Possu syö liikaa karkkia. Possu meinasi ensin säästää tämänkin paketin aattoon, mutta päätti sitten avata, kerta Pöllökin oli avannut.  Ja mieluummin nyt se laastari suun eteen kuin aattona.
Possun hämmästykseksi paketista löytyikin söpö, pieni sydän.

Possu arveli ensin emännän tehneen sen itse, mutta lapussa lukeekin joku nettiosoite.
Kiitokset taas kerran muistamisesta!

Mutta Osakaisesta Possu on huolissaan. Minne lie hävinnyt, kun ei uutta luukkuakaan ole ilmestynyt esiin, vaikka eletään uutta päivää yli puoli tuntia?



torstai 15. joulukuuta 2016

Suoritetaan arvonta

Aika lentää. Viikonloppu lähestyy, joten on aika paljastaa 3. adventin luukun oikea vastaus!!


Kaupunki oli siis tosiaan TUKHOLMA.
Arvontaan pääsevät :

Mustakissa
Annenpuuhat
Anonyymi
ja
Susanna Maalta

Odotellaan Onnetarta.  Tällä kertaa Onnetar saa valita jonkun neljästä Prinsessasta. Onko voittaja siis
Tuhkimo, Lumikki, Ariel vai Ruusunen?
Kuka ehtii Onnettareksi? Myös Onnetar palkitaan. :)

Onnettarena toimi

Susanna Maalta joka nosti taas kerran oman arpansa. Palkinto lähtee siis  Susannalle!

Onnea voittajalle, ja kiitokset osallistujille. Ja vielä on yksi luukku Adventtikalenterista avaamatta. Aukeaa jossain vaiheessa viikonloppua, joten olkaapa kuulolla! ;)
 

Yllätys

Nyt yllätin Anonyymin, ja ilmoitin painon, ennen kuin kerkee sitä tivaamaan ;D

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Sny:n paketti tuli

Joulukuun paketti tuli. Tällä kertaa ihan oikeaan postiinkin.
Näin hulppea säkki :

josta löytyi :

Leijanmuotoinen joulupaketti. Possu arvaa, että siellä on leija, mutta varmistaa asian vasta jouluaattona. ;)

Näin iloisenvärisiä virkkuukoukkuja

lankaa

Tähti-pannunalunen, sydän-piparimuotti ja joulutarroja. Onkio Sny tehnyt pannunalusen itse? se on hieno.

Ja sitten vielä hauska juttu : Joulupastaa! sellaista Possu ei ole nähnyt koskaan ennen! Onko joku muu nähnyt?

Kiitokset Sny:lle, joka ei vielä ilmaissut itseään. ;)






tiistai 13. joulukuuta 2016

Kauhee karkkihimo

Paha kyllä tää joulukuu. Kauhee suklaanhimo päällä koko ajan. Suklaarasia tyhjenee alta aikayksikön. Oikeestaan juuri muita jouluherkkuja ei teekään mieli kuin suklaata. :)

maanantai 12. joulukuuta 2016

Ja edellisen arvonta

Odotetaan jälleen Onnetarta paikalle arpomaan sunnuntain kuva-arvoituksen voittaja. Tällä kertaa Onnetar saa valita yhden alla mainituista joululauluista :

- Tulkoon joulu
- En etsi valtaa, loistoa
- Arkihuolesi kaikki heitä
- Tallissa
- Odotan jouluvierasta
- Varpunen jouluaamuna

Kuka on nopein ja ehtii valitsemaan voittajan??

Anonyymi valitsi Arkihuolesi kaikki heitä eli LAISKIAISEN!

Eilisen kuva-arvoituksen ratkaisu

Tätä kuvaa arvailtiin eilen. Arvaukset on hauskoja. Niitä voi lukea edellisen päivityksen alta. Kyseisessä kuvassa ei oikeasti tapahtunut mitään kovin kummallista. Oikeasti Possu yritti kuvata kuuta. Ei sentään pepulleen lentänyt, kuten mustakissa luuli, ilmeisesti kännykkä on ihan omatoimisesti ottanut tämän kuvan. Possun kännykkä on niin itsepäinen ja omatoiminen, että Possu on välillä helisemässä sen kanssa. Se jopa muuttelee sanoja Possun tekstiviesteissä!!

Tässä on se kuu mustan taivaan takana. Kovin mustaa oli maassakin, kuten ylemmästä kuvasta voi todeta. Ja noita autonrenkaita oli näkyvissä paljon paljon enemmän. Itse asiassa siinä kävi niin, että Possu oli jäänyt sumppuun parkkipaikalle. Ei voinut liikuttaa autoa mihinkään, koska koko ajan oli muita takana. Niin Possu päätti odotella rauhassa ulkona ja ottaa kuvia. Tosi mahtavia kuvia tulikin ;) Pari pölykapselia, mustaa jäätä ja valopallo taivaalla.
Sekä :

puun taakse piiloon jäänyt kirkko. Possu kävi kauneimmissa joululauluissa.Se pitää joka vuosi kokea.

Tänään tuli myös autoradiosta joululauluja jostain laulutilaisuudesta, kun Possu ajeli kotiin. Tuli iloisia joululauluja. Reippahasti käypi askeleet, No onkos tullut kesä, Joulupukki joulupukki...
Iloisia, vanhoja joululauluja. Joita harvoin lauletaan paitsi jossain lasten tilaisuuksissa. Miksi? Aina väitetään, että suomalaiset joululaulut on surullisia, mutta taitaapa ollakin niin, että ennen vanhaan on tehtykin just iloisia lauluja ja nykyaikana surullisia. Voi vaan kuvitella, miten kiva on ollut puhtoisessa pirtissä leikkiä kuusen ympärillä tippetappeja (niin sekin laulu vielä). Ei oo murjotettu ja laulettu onnettomasta varpusesta ja kodittomasta joulusta, niin ku nykyään.

Vai onko sittenkään? Onkohan ennen oikeesti leikitty kuusen ympärillä, niinku kaikissa vanhanaikaisissa kuvakirjoissa tehdään? Kuka on leikkiny tai kenen isoäiti on leikkiny? Possun kotona kuusi on ainakin ollut aina jossain nurkassa huonot oksat seinää vasten kätkettynä. Onko ennen vanhaan ihan oikeesti tuotu olkia sisään ja peuhattu niissä ja leikitty kuusen ympärillä, vai onko ne kaikki sittenkin satua, niinku Punahilkkakin?



perjantai 9. joulukuuta 2016

Kolmannen adventin arvonta

Ja jälleen kysytään, mikä paikkakunta?



Sehän oli Kuusamo, ja Knea voitti!!


Tällä kertaa päästiin helpolla. Ei tarvinnut arpoa, sillä vain Knea mainitsi tämän paikkakunnan, joka on tietysti KUUSAMO. Karhu-Sulonkin kotipaikka. Tuo Kiutaköngäs lienee myös oikein? Jostain Pienen Karhunkierroksen maisemista tuo oli kuvattu. Osakainen tiesi sen, vaikka luulikin Kiutakönkään olevan Naantalisssa ;)

Mutta koska vain Knea mainitsi Kuusamon, niin Knea voitti tämän kierroksen! Lähetätkö yhteystietosi Possun sähköpostiin possumunkkipossu@suomi24.fi niin voin lähettää palkinnon postin jouluruuhkaan seikkailemaan? ;)

Itsenäisyyspäivän kuvatunnistuskilpailun arvonta! Onnetarta odotetaan paikalle.

Potna-Pekkahan se tässä ja kaupunki oli tosiaan OULU!

Oikein vastasivat :

Pöllö
Susanna Maalta
anonyymi
ja
anonyymi-Anne

Nämä neljä osallistuvat arvontaan, johon odotamme nyt Onnetarta. Olen taas antanut kaikille salanimet, joista Onnetar saa valita yhden. Onnetar, siis se joka ekana kerkee kommentoimaan. Ja Onnetar saa myös jonkun pienen muistamisen. :)

Onko voittaja siis :

Tähti
Kuu
Aurinko
vai
Revontulet?

Kuka ehtii ekana nostamaan voittoarvan?

Susanna Maalta nosti oman arpansa, ja palkinto lähtee matkaan piakkoin.

Lisää jännitystä

Tänään se vasta jännittävä paketti tulikin. Possun kännykkään piippasi nimittäin viesti, että on tullut lähetys, joka pitää hakea naapurikunnan postista! Lähettäjänä näkyi se Salainen Joulupukki, mutta oliko Pukki erehtynyt osoitteesta?

No Possu kaahasi läpi jäisen ja pimeän tien etsimään naapurikunnan postia. Possu ei ollut käynyt siellä (postissa siis) ikinä ennen, eikä tiennyt edes, missä se siellä on. Sitäkin Possu mietti, onkohan naapurissa yhtä hyvin kuin meillä, että posti illallakin auki?

Löytyihän se erään tien varrelta sekalaisesta paperikaupasta. Ja siellä näytti olevan ovelle asti jono! Oliko koko maakunnan joulupaketit lähetetty tähän yhteen ja samaan postiin? Myyjiä oli kuitenkin 3 jonoa purkamassa, joten ei Possu loppujen lopuksi kauhean kauan joutunut odottamaan.
- En kyllä tiedä, miksi tämä tänne on lähetetty, mutta tulinpa nyt kuitenkin hakemaan, Possu mutisi vähän harmissaan omalla vuorollaan.
Joku siellä heillä oli kuulemma klikannut jotain väärää nappia. Olisivat kuulemma lähettäneet sen Possun kotinurkille, jos Possu olisi soittanut.
- Noo sainpa sen näin nopeammin, Possu totesi ja oli iloinen kuitenkin saatuaan paketin käsiinsä.
Sieltä paljastui näin ihana paketti :
jonka Possu aikoo avata vasta aattona! :) Kiitoksia lähettäjälle!

Ja kotipostilaatikossa odotti toinenkin yllätys :

Kaunis kortti Susannalta Maalta! Kiitos Susanna!



torstai 8. joulukuuta 2016

Possurekka ojassa

Huonostinukutun yön jälkeen Possu sai kuulla, että nyt pitääkin mennä kiertotietä. Possun työmatkatie oli suljettu. Siellä oli tukkirekka, possurekka ja vielä joku kolmas rekka ojassa ja tiellä poikittain. Jotain sellaista Possu oli aina sillä tiellä pelännytkin, kun se on niin mutkainen ja kallisteleva ja aina jäätiköllä. Possu lähti sitten hyvissä ajoin matkaan ja kiersi kaksinkertaisen matkan isoja teitä pitkin. Onni kuitenkin, ettei rysäkässä ollut käynyt mitään niille kolmellesadalle kyydissä olleelle Possulle eikä ihmisillekään. Ja onneksi ei tämä Possu enää siihen samaan rytäkkään joutunut.

Työpäivä tuntui loputtoman pitkältä, kun väsytti niin kovasti. Kahvin ja pullan voimalla jaksoi kuitenkin. ja iltaa kohden Possu alkoi piristyä. Päivällä Possu ajatteli, että kunhan lopulta pääsee kotiin, niin menee heti saman tien nukkumaan. No, tässähän sitä ollaan. eihän tässä enää kovin pitkä aika ole Osakaisen luukkuunkaan. ;)

´Väärin nukuttu

Takana huonosti nukuttu yö. Vielä kello 6 Possu vilkaisi viimeisen kerran kelloa, ja kauhistui, ettei vieläkään nuku. Nyt väsyttää ja päätä särkee ja töihin pitäis jotenkin raahautua. Ei tällaisena päivänä viitti ees punnita, sillä nyt on silmäluometkin jo niin raskaat, että yksistään nekin jo painaa. ;)


keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Jännittävä paketti

Tänään oli postilaatikossa jännittävä paketti. Possu arveli sen olevan nyt tältä Salaiselta Joulupukkiystävältä. Näyttikin ihan siltä, että siellä on kirja. Pukkihan oli tässä jo udellut Possun kirjamakua.

Vasta sisällä Possu tuli vilkaisseeksi lähettäjää. Sehän olikin Sohvaemäntä. Mitä kummaa? Possu haki avuksi terävät sakset, sillä Possu tietää kokemuksesta, että emäntä teippaa paketit kunnolla, etteivät aukea, vaikka posti miten niitä heittelisi. (Eikä Possukaan saa auki.) Kauan sai tämänkin paketin avaamisen kanssa töitä tehdä, mutta aukenihan se lopulta ja sieltä paljastui :

Näin mahtavat tumput!!
Emäntä oli siis alkanut sääliä Possua, jolla ona aina lapaset kadoksissa ja tehnyt tuollaiset kunnon isot lapaset, joiden ei luulisi ihan helpolla häviävän! PALJON KIITOKSIA!!


Lumesta on muistona enää jäiset pikkutiet ja kadullakin saa olla varovainen, kun voi yhtäkkiä ollakin liukasta.

Possu on leiponut urakalla pikkuleipiä. Possun työmaalle on nyt pesinyt ihan hupsu tapa, että jouluksi pitäisi antaa jokaiselle joku itse leivottu lahja. Huh! Ei siis määrätty, mutta olis se vähän noloa vastaanottaa toiselta, jos ei oo itte leiponu. Possu teki nyt vähän isomman satsin, niin riittää useaan lahjapussiin.

Jahas, ja kohta aukeaa Osakaisen luukkukin. Nyt on kyllä niin uuvuksissa leipomisesta, että tuskin hoksaa mitään kirjoja ees.

Pää tyynyyn

Nyt on vietetty sekä omaa, että Linnan itsenäisyyspäivää, herkuteltu ja levätty. Tällainen ylimääräinen vapaapäivä alkuviikosta oli oikein tervetullut. Ja nyt kun Osakaisen kalenteriluukku on auennut, voi pikkuhiljaa painaa jo pään tyynyyn. Possu ihmetteli vaan, missä Pöllö ja Susanna ja muut arvuuttelijat olivat. Linnassa kaikkiko?

Hyvää yötä!


tiistai 6. joulukuuta 2016

Itsenäisyyspäivän kunniaksi ylimääräinen arvonta

Koska itsenäisyyspäivä on melkein kuin pieni viikonloppua melkein keskellä viikkoa, niin sen kunniaksi ylimääräinen kalenteriluukku ja arvonta. :)


MIKÄ PAIKKAKUNTA?

Ja tuleekos tänne
vielä lisää arvauksia? Ja, kysytään PAIKKAKUNTAA, jossa tää riippusilta sijaitsee. Ei Possu tiedä, missä on Koli tai Kiutaköngäs tai Nuuksio.

maanantai 5. joulukuuta 2016

Terveellinen aamupala

Terveellinen aamupala : 2 kuppia kahvia, 2 piparia ja 1 Dominokeksi.
Ei millään viittis lähtee ajamaan tuonne sateeseen ja tuuleen. (Jos eilen olikin jotain lunta, ni eipä oo enää.)

Ei mulla muuta.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

On meillä lunta

Kuka väittää, että meilläki ei ois lunta?? On sitä.
Kattokaa vaikka!

Pakkastakin oli aamulla -15.


Ja korkean tason kokouksiakin on tänään pidetty :

Joululahjat on nyt kaikki hankittu ja itsenäisyyspäivän herkuksi Possu osti graavisuolattua Lapin lohta. Siinä Linnan Juhla-herkkua.


lauantai 3. joulukuuta 2016

Ensimmäisen kalenteriluukun arvonta :)

Tämän oikea vastaus oli siis SALO! Presidenttimme on syntynyt tosiaan siellä, kuten Susannan tytär mainitsi. Kuvan joki on tietääkseni Salonjoki? Sillä nimellä Possu on ainakin kuullut sitä nimitettävän. Jos täällä on salolaisia, niin korjatkoot, jos Possu on väärässä.

-Sorry keskeytys. Possun kärsään alkoi tunkeutua niin kaamea palaneenkäry, ettö Possu oli jo vähällä hälyttää palokunnan paikalle, mutta sehän olikin vain uunissa lämpenevä lounastortilla. Miks kukaan ei varottanu, että ne kärtsää niin äkkiä, ettei siinä odotellessa kerkee nörttäilemään?-

Mutta asiaan : Salo se on ja Salo on kans hieno paikka. Yks Possun suosikeista. Kannattaa poiketa!
Ja Saloa oli arvanneet  ;
Anonyymi (ohoo ainakin yhden Anonyymin henkilöllisyys on nyt vaarassa paljastua ;)  ),
Susanna Maalta,
Osakainen
 ja otetaan nyt Musta Kissakin mukaan, vaikka Kisulin arvaus oli vähän epävarma.

Nyt tarvitaan sitten ONNETAR! Onnettarena toimii se kuka ensiksi ehtii, ja tietysti myös Onnetar saa pikku muistamisen palkinnoksi vaivoistaan.
Possu leipoi eilen pipareita ja nyt olen nimennyt oikein vastanneet jokaisen yhdeksi pipariksi, joista Onnetar saa valita voittajan.

Eli, se joka ekana ehtii, saa nyt päättää, onko voittaja :

1. Tähti
2. Sydän
3. Koira
4. Lumihiutale

Huhuu, Onnetar!!

Onnetar nosti koiran, eli anonyymin arvan. Possu odottelee nyt kyseisen anonyymin yhteystietoja sähköpostiinsa possumunkkipossu@suomi24.fi
Onnea voittajalle ja kiitokset osanotosta! Vielä on 3 arvontaa ennen joulua, joten mukaan ehtii.

torstai 1. joulukuuta 2016

Uusi luukku etuajassa

Kuten Possu jo sanoikin, arvattavat voi tulla koska tahansa noin adventtiviikonlopun tienoissa.
Ja koska 5 minuutin päästä on jo perjantai, niin tässä tulee seuraava arvattava paikkakunta. ;)

Edellistä saa myös vielä arvailla, sillä tähänmennessä ei ole vielä oikeaa vastausta löytynyt.

Toinen kuva samasta paikasta.

Tässä vielä yksi kuva kyseisestä kaupungista :

 

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Possun Adventtikalenteri

Possullakin on tainnut parina viime vuonna, tai no ainakin viime vuonna, olla täällä jonkinlainen Joulukalenteri. Tänä vuonna tulee Adventtikalenteri. Eli luukku aukeaa joka Adventti. Johonkin aikaan sinä viikonloppuna. Joskus ehkä jo lauantaina, joskus vasta viime tipassa, niinkuin tänäänkin ensimmäisenä Adventtina. Ja joka luukussa tulee olemaan kuva, jota lukijat saavat tunnistaa seuraavan viikon ajan. Ennen seuraavaa viikonloppua Possu arpoo oikein vastanneiden kesken yllätyspalkinnon.

Ja tässä tulee nyt ensimmäinen kuva.

Mikä paikkakunta?




Näin puolen viikon maissa sopinee varmaan laittaa yksi lisäkuva samaisesta paikasta :   ;)
Kolmas vihjekuva tuli koneen oikuista edellisten keskelle. Miks ei antanut laittaa sitä alas. Ja lisävihjeenä Possu sanoo, että jos näitä kuvia näytettäis Presidentille, niin tunnistais varmaan ja toteais, että olipas helppo arvattava. ;)

lauantai 26. marraskuuta 2016

Joulupukki vei Possun lapaset ja toinenkin joulusatu

Tänään Possu kävi Hilma-tädin kanssa kaupassa ja joulunavauksessa torilla. Siellä sai joulupuuroa ja joulupukkikin kävi paikalla jakamassa karkkia. Oli oikein tunnelmallista, vaikka olikin musta maa (ja illalla myöhemmin alkoi vesisade). Mutta sille reissulle jäi taas yhdet Possun lapaset. Ne vaan katosi mystisesti, eikä sen jälkeen niitä enää näkyny missään. Ei voi olla muuta vaihtoehtoa kuin, että Joulupukki ne nyysi. Syötti ehkä porolle tai vei muorille tuliaisena.
Tää oli totta, mutta nyt tulee mieleen eräs Joulusatu. Possu ei oo varma, onko sen vaikka joskus jo kertonutkin täällä. Jollekin Possu muistaa sen kertoneensa, mutta sulkekaa sitten korvat tai silmät, jos ootte jo kuulleetkin. Tää on kyllä niin uskomaton juttu, että eihän se voi mitenkään olla muuta kuin satua :

Olipa kerran työpaikka, joka oli jakautunut useampaan eri toimipisteeseen kylien mukaan. Joka toimipisteessä työskenteli muutama tonttutyöläinen. Koska tontut olivat olleet kilttejä, tahtoi Joulupukki muistaa ahkeria tonttutyöläisiä 2-kerroksisella suklaarasialla. Sen verran pihi Pukki kuitenkin oli, että ajatteli yhden ja saman suklaarasian riittävän koko tonttutyöläisyhteisölle. voihan sitä rasiaa vaikka kierrättää kylien väliä toimipisteestä toiseen, ajatteli Pukki, sillä Petterihän juoksisi moisen matkan hyvinkin helposti ja nopsaan. Niin Pukki lähetti rasian matkaan yhteen toimipisteistä.

Siellä Keskikylän Tonttulassa ilahduttiin kovasti suklaarasiasta. Tontut repäisivät nopeasti suojamuovit suklaarasian päältä ja aloittivat herkuttelun. Olihan sentään suuremmoinen onni saada yhtäkkiä suklaata kesken työpäivän.
Mutta sitten tuli paikalle Päällikkötonttu. Ja nähdessään avatun suklaarasian, hän raivostui. - Kenen luvalla te sen menitte avaamaan? Se oli tarkoitus lähettää ensin Laitakylän tontuille! Nyt te olette menneet ja syöneet parhaat päältä! Päällikkötonttu huusi ja meuhkasi, niin kauan kuin jaksoi, ja häipyi sitten menojaan.
Keskikylän Vilkku-tonttu loukkaantui niin paljon, että meni ja osti omilla rahoillaan suklaarasiat joka toimipisteeseen ja lähetti ne joululahjanaan. Vasta ajan päästä muiden toimipisteiden tontut kuulivat koko shown, joka suklaarasiasta oli syntynyt. Mutta pääasiahan on, että kaikki saivat suklaata, joten satu päättyi onnellisesti.

Sillä satuahan tämä tietysti oli. Ei näin hassuja tragedioita voisi oikeassa työelämässä syntyä noin pienistä asioista kuin yhdestä avatusta lahjasuklaarasiasta, joka oli jopa tarkoitettukin sen avaajalle. Ei ainakaan Possun työpaikalla. Ei mitenkään. Vai mitä sanotte, voisiko?

maanantai 21. marraskuuta 2016

Joulupukki kävi

Tänään tuli Sny:n paketti!!

Mitähän täältä löytyy? Jännää.


Vähän tärähtänyt kuva, mutta ensimmäiseksi Possu poimi laatikosta käsiinsä käsityölehden ja kortin. Kortissa lukee : " tee kaikki aina koko sydämellä, silloin tulee hyvää ja kaunista."


Ja kortin toisella puolella oli Snyn tervehdys, ja siinä hän suositteli lehdestä joululahjakäsityöksi ylemmän kuvan nallea tai alemman kuvan tyynyjä. :)

Näistä langoista saisi ainakin kuvan nallen tehtyä. (Jos osaisi)


Herkkuakin oli siinä monenlaista, ja mausteita tuleviin jouluherkkuihin oli pipareihin.

Joulunalun silmäniloksi kynttilöitä. Ja Christmas-tulitikkuja, että saa kynttilät sytytetyksi.

Paljon Kiitoksia Ihanasta Paketista! Ja mukavaa jouluodotusta Snylleni.






lauantai 19. marraskuuta 2016

Joululahjavaihtoa

Mistä tietää, että on tulossa Joulu ja vuosi vaihtumassa?
Jos ei naapurit oo muistanu viritellä jouluvaloja, eikä kaupoissakaan näkyis joulusuklaita, niin sen huomais ainakin siitä, että VÄSYTTÄÄ. Kai se on tää pimeä vuodenaika? Miten muuten se ois mahdollista, kun just kellojakin siirrettiin niin päin, että saa nukkua aamulla pidempään. Joka vuosi tässä vuoden viimeisinä parina kuukautena Possu on ihan kamalan väsynyt päivisin. Eikä aamulla jaksais millään nousta. Taitaa Possu olla joskus tehnyt uudenvuodenlupauksenkin mennä iltaisin ajoissa nukkumaan, ettei olis niin väsynyt. Mutta ei se varmaan valvomisista sen kummemmin johdu, vaan ihan vaan tästä pimeydestä. Nyt varsinkin, kun viimeiset lumetkin lähti, niin on koko päivän ollut pimeää. Paitsi kerran tänä päivänä sateen keskellä tuli yhtäkkiä hetkeksi auringonpaiste. Silloin nousi kylän ylle suuri sateenkaari. Possu ei kuvannut. Ei kännykällä pysty. *murjottaa*

Neule-emo lähetti sähköpostiin mainoksen Sadun järjestämästä joululahjavaihdosta. Possu ilmoittautui nyt ´siihenkin mukaan, ensimmäisen kerran elämässään. Pitää vielä kertoa, että Possu luki ensin lahjasumman väärin ja kauhistui, että 100 euroa!! No ei sentään, yks nolla pois.Minkähänlaisen lahjan sitä ois osannu 100 eurolla laittaa? Ja mitä itse olisikaan saanut? Sitä voi mietiskellä vaikka ens yönä ennen nukahtamistaan. (Possu on heräämisen lisäksi huono myöskin nukahtajana) Lähtekää tekin mukaan siihen pakettijuttuun. Ilmoittautuminen onnistuu täällä

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Naantali

Possu on koko illan penkonut valokuviaan. Possu oli nimittäin ihan varma, että Possulla on PALJON hienoja kuvia Naantalista. Ihan varmasti Possu on ottanut! Mutta ei löydy, ei millään. Kuvia löytyy Tukholmasta ja Tallinnastakin, mutta ei niitä Naantalin kuvia. Minne ne on kadonneet?

Possulla meinasi nimittäin mennä jäätelötuutti väärään kurkkuun, kun Possu luki Kylpyläkilpailumainoksen alta Sohvaemännän ja Isännän suosituksen mennä kylpylälomalla Turkuun teatteriin. Turkuun?! Kuka viitsii lähteä Turkuun, kun on päässyt niin hienoon paikkaan kuin Naantali?? (Possu nyt kyllä vähän epäilee, onkohan emäntä ja isäntä koskaan käyneet Naantalissa ja nähneet, minkälaista siellä on?) Siksi Possun piti hakea kuvia todisteeksi, miten hienoa Naantalissa on.






Löytyi vain nämä, mitkä on täällä ennenkin julkaistu. Possun täytyy varmaan joku päivä lähteä oikein kuvausretkelle Naantaliin. Vanha kaupunki meren rannalla on aivan ihana vanhoine puutaloineen, kaikki ne vanhan kaupungin idylliset pikku kahvilat ja ravintolat, taidegalleriat ja putiikit, Muumisaari ja kalliot, joista näkymä merelle. Löytyy Rakkaudenpolkukin, kyllä siellä kelpaisi Emännän ja Isännänkin käsi kädessä käveleskellä. ;)  Jos voittaa kylpylävuorokauden, niin kylpylästä menee kiva merellinen ja metsäisä kävelypolku sinne vanhaan kaupunkiin.

Possu kävi Naantalin matkailusivuillakin, mutta nekään ei tehneet oikeutta paikalle. Kuvia, kuvia enemmän!! Netistä löytyi sentään pieni virtuaalikierros vanhassa kaupungissa. Tosi pieni, ja siitäkin jätetty pois parhaat palat.
Ja täältä voi lukijat tehdä ajankulukseen vaikka Pikku Myyn jumpan