perjantai 4. joulukuuta 2015

Katolla ei lunta, mutta siltikään Possu ei saa unta

Viime yön Possu nukkui huonosti. Lahjoja paketoidessa meni puolilleöin. Kun iski sellainen fiilis, että pitää saada JUST NYT ne paketoitua. Sitten olikin jo Osakaisen kalenteriluukkukin auki, niin piti pähkäillä sitä outoa kirjaa ;) , ja sitten taas tarkistaa facebook ja sähköpostitkin... Seuraavaksi Possu havahtui siihen, että postiljoonin auto ajoi postilootille, ja tiputti lehden Possullekin. Possu suunnitteli hakevansa vielä aamupostin ennen nukkumaanmenoa, mutta pihalle kurkistaessaan Possu totesi, että ulkona on säkkipimeää. Katuvalotkin oli sammutettu. Ja sitten Possun mieleen hiipi ilkeästi se Tuusulan ryöstömurhatapaus, ja Possun mielikuvitus alkoi loihtia ilkeitä pimeässä väijyjiä Possun rauhalliselle kotitiellekin. Niin Possu paiskasi oven kiinni, ja päätti hakea lehden vasta aamulla.
Mutta sitten ei tullutkaan uni. Possu kääntyili ja kieriskeli, ja nukahti vasta vähän ennen aamunkoittoa, ja heräsi sitten superväsyneenä kellon soittoon.

Koko työpäivän Possu oli ihan nukahtamispisteessä ja höpsöllä tuulella ja hekotteli ja puheli höpöjä juttuja työkaverille, joka tietysti yhtyi niihin ja hekotuksiin. Tunnelma oli yhtä levoton kuin yläkoulun viimeisillä perjantaitunneilla. No onneks sattui olemaan huumorintajuinen ja yhtä hassuttelemaan taipuvainen työkaveri paikalla. Täytyy tässä järkyttää anonyymejä kertomalla, että vedettiin sen työkaverin kans nameja naamaan Fazerin sinisen boksista. Sitten työkaveri kävi hakemassa kaupasta kahvimaitoa ja tuli samalla ostaneeksi myös Tupla-suklaapatukan.
- Miks mä tonkin ostin? Mitä mä sillä teen? Työkaveri ihmetteli sitten jälkeenpäin.
- Kyllä mä voin sen syödä, jos sä et tiedä, mitä sillä tehdään! Possu hekotteli väsymysnaurua.
Työkaveri alkoi kanssa nauraa, ja antoi sitten Possulle puolet patukasta.

Kotona Possu siivosi ja teki sitten Liikuntajoulukalenterin rentoutuksen. Se teki hyvää. Possu suosittelee rentoutusta muillekin. Netistä löytyy rentoutuksia vaikka millä mitalla. Ja vaikka anonyymi epäilikin, niin Possu jaksoi oikein mainiosti pötkähtää pitkälleen ja laittaa vielä silmätkin kii. ;)
Huomiselle oli määrätty joku jumppa netistä. Mutta kun Possu on jo ehtinyt ilmoittautua ryhmäliikuntatunnille huomenna, niin eiköhän se korvanne nettijumpan. Iltapäivällä Possu lähtee mökkeilemään pikkujoulujen merkeissä.
Ja tänään Possu aikoo mennä AJOISSA NUKKUMAAN!

Mutta MISSÄ JAGULAARI?? Jagulaarilla on hienoin heijastin valitsematta!

7 kommenttia:

Laiskiainen kirjoitti...

Toivottavasti Possumunkki saa ensi yönä paremmin unta, ei ole ihmisen hyvä väsyyneenä olla vakka se hetkittäin hepuloiden hauskaa onkin.

Possu Munkki kirjoitti...

No, huomenna ei tartte nousta aikaisin, niin ei niin väliä, vaikkei uni heti tuliskaan.

Sinisen sohvan emäntä ja isäntä kirjoitti...

Uneton yö on parasta kuitata mahdollisimman nopeasti pois nukkumalla, joten toivotamme suloisia unia! Oikein hyvää viikonloppua, ryhmäliikuntaa ja mökkeilyä!

Possu Munkki kirjoitti...

Kiitos.

Jagulaari kirjoitti...

Hauskaa mökkiviikonloppua - hepulilla tai ilman.
Meidän oli vaikea pysyä asiassa vaikka se oli mökkiviikonlopun - tai sen puolikkaan - tarkoitus, ja pj meinas välillä meihin hermostua. Melkein kaikki asiat saatiin käsiteltyä hepuleista huolimatta. Herrat meni saunaan, minä nukahdin ja sitten vasta hepuloitiinkin, kun saatiin ruokaa kupuun.

Ruoka - mikä ihana sana ;) Ja salaa syöty karkkipussi alkupaloiksi....;)

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymia ei järkytä mitään. Kun luin Possumunkin univaikeuksista, aloin jo toisella rivillä odottaa kohtalokasta silmäniskua. Ainoa yllätys oli, että herkuttelu tapahtui vasta seuraavana päivänä.

Possu Munkki kirjoitti...

Tietäisitpä, mitä söin tänään!! ;)