torstai 19. joulukuuta 2013

"Laihdutuskilpailu" päättyi

"Laihdutuskilpailu"  lainausmerkeissä päättyi. Lainausmerkeissä, koska en sitä niin kauheen tosissani ottanu. Miten olisin voinutkaan, koska olin samalla myös vaakakiellossa ;) Ja kuka muka pystyy tosissaan laihduttmaan joulun alla??Ei ainakaan Possumunkki! ''Tänä aamuna rikoin siis myös vaakakieltoa ja totesin kilpailujakson tulokseksi + 2kg!! ;D Osakaisen tulos oli -2 kg, joten Osakainen voitti. Laitan siis vielä Osakaiselle postiin yhden joulupiparin. Tällä kertaa en paketoi, sillä se tuskin ennättää enää jouluksi, joten Osakainen voi syödä sen heti saatuaan kirjekuoresta suoraan ;)

Laihiskilpailun tulos tulee olemaan myös koko tämän vuoden päätöstulos. Olemme siis lukemassa 80 eli samassa pisteessä, kuin aloittaessa tammikuussa ;) Listasta voimme todeta, että hieman on paino vuoden aikana heitellyt, mutta lopputulos on plus miinus nolla. Aina täytyy kuitenkin leikkiä pollyannaa ja todeta, että positiivista kuitenkin, että se on samassa kuin viime vuoden tammikuussa, olisihan se voinut vuoden aikana vaikka noustakin 10 kiloa!! ;)

Nyt blogi siirtyy joulutauolle. Palataan asiaan tammikuussa.

Hyvää ja Makoisaa  Joulua kaikille!
Toivottaa Possumunkki


3 kommenttia:

HelvetinPöllö kirjoitti...

Kiitos Possumunkki ihanista paketeista - Joulupukin postitoimistossa taitaa olla niin kiire, ettei paketti täältä Pöllölaaksosta taida ennättää perille enää jouluksi perille vaikka mitä tekisin, mutta toivotan sinulle

OIKEIN LÄMMINTÄ JA IHANAA JOULUA, MISSÄ PÄIN MAAILMAA SITÄ SITTEN VIETÄTKIN!

Kaneli kirjoitti...

Plusmiinusnolla -tulos on parempi kuin 10 lisäkiloa, ehdottomasti!

Joulun iloa ja lämpöä sinulle sekä Onnellista, valoisaa vuotta 2014! <3

Ps. Tammikuussa alkakoon ryhdistäytymisen kevät. Tuloksellinen ja vähemmän makea. ;)

Osakainen kirjoitti...

Kiitos paketeista. Olivat ihania. Kohtako me taas ryhdistäydytään?